20.05.2016 · · 2

Finnairin lentävä henkilökunta tarjoili rosvopaistia Porissa 19.5.2016

Finnairin lentävä henkilökunta on tänä vuonna viimeistä edellistä kertaa vapaaehtoistyönä tarjoilemassa rosvopaistia sotaveteraaneille. Rosvopaistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja tänä he saapuivat myös Porin Karhuhalliin.

Finnairin lentävä henkilökunta jatkaa hienoa pitkää perinnettä (nyt 22. vuosi) tekemällä vapaaehtoistyötä ja ovat järjestämässä hienoa juhlaa sekä ovat tarjoilemassa rosvopaistia sotaveteraaneille. Rosvopaistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja tänä vuonna he saapuivat myös Porin Karhuhalliin. Tämä hieno perinne päättyy ensi vuonna, kun Suomi täyttää 100 vuotta.

Tilaisuuden juontajana ja tempauksen pääorganisaattorina toimi taas kerran lentopurseri Kalevi Rönnqvist.

Perinne oli vaarassa vuonna 2012, kun Finnair lopetti veteraanitapahtumien sponsoroinnin, mutta puuttuva rahoitus kerättiin vapaaehtoisten lahjoittajien avulla. Tapahtumien jatkuvuuden mahdollistivat tuolloin mm. Finnairin liikennelentäjät ja matkustamohenkilökunta sekä suomalaiset lennonjohtajat.

Tämä veteraanisukupolvea kunnioittava juhla keräsi laajalta alueelta veteraaneja, lottia heidän omaisiaan ja leskiään sekä runsain määrin tukijoukkoja.

Rosvopaisti6 juontaja

Tilaisuuden juontajana ja tempauksen pääorganisaattorina toimi taas kerran lentopurseri Kalevi Rönnqvist

Rosvopaisti Sveitsikko

Sveitsikossa kuuluu vielä veteraanin soitanto.

Rosvopaiati

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampinen.

 

Rosvopaisti8 lotta

Tuija Jaura viihdytti veteraaneja lottapuvussa laulaen.

Rosvopaisti 8

Porin oma poika Eino Grön oli itseoikeutettu esiintymään veteraaneille.

np7b4344

Lentoemännät hyödynsivät Eino Grönin esityksen ja hakivat kutsuvieraita tanssin pyörteisiin.

Rosvopaisti82

Sisarusten Mikko ja Heidi Laakson hienot esitykset saivat suosionosoitukset veteraaneilta

Rosvopaisti Osmo

Osmo Uusi-Pietilä oli poikansa kanssa saapunut Rauman Lapin Kuolimaan kylästä.

 

Rosvopaisti84

Porin prikaatin apulaiskomentaja Eversti Petri Kosonen toi juhlaan puolustusvoimien tervehdyksen.

Rosvopaisti85 ruokarukous

Kirkkoherra Kari Erkkola luki ruokarukouksen.

Rosvopaisti88

Rosvopaisti maistui kaikille.

np7b4295

Edessä keskellä Unto Hulttinen Kokemäeltä.

 

NP7B4435

Porin Sotaveteraanien puheenjohtaja piti veteraanien kiitospuheen.

Rosvopaisti1 Aaltonen

Veteraanin kiitoshalaus

Rosvopaisti4 Aaltonen

Lopuksi yhteisesti Veteraanin iltahuuto


2 kommenttia

  • Ilkka Voutilainen says:

    Paljon kiitoksia sykähdyttävistä kuvista. Itse en päässyt tällä kertaa.

    • Ilkka Voutilainen says:

      Paljon kiitoksia sykähdyttävistä kuvista. Itse en päässyt tällä kertaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.