Sveitsin, Ranskan ja Saksan matkalla syksyllä vierailimme Gutachin kylään, missä tutustuimme Schwarzwaldin historiaan ja perinteitä esittävään ulkoilmamuseoon. Kierroksen pää̈tteeksi nautimme yhteisen päivällisen. Päivällisellä oli jälkiruokana kirsikkatäytekakku. Meille järjestettiin yllätysohjelmana kirsikkatäytekakun valmistus. Tämä kuvasarja kuvaa kakun valmistuksen vaihe vaiheelta.
Ravintola tarjoaa asiakkaille hyvää kirsikkatäytekakkua, jonka valmistusta saimme seurata. Mestari selostaa kakun valmistusta oppaallemme. Pöydällä on kaikki tarvittavat aineet ja välineet.
Täytekakkupohja oli etukäteen paistettu ja se oli leikattu neljään osaan.
Tietenkin iso vatillinen hyvää kermavaahtoa.
Kakkukehikko laitetaan jo alimman osan ympärille, jotta kakusta tulee ryhdikäs.
Alimman osan päälle levitetään kirsikkahillo.
Sitten kirsikkahillon päälle painetaan toinen osa, joka kostutetaan kirsikkaliköörillä.
Päälle reilu kerros kermavaahtoa.
Kermavaahto levitetään tasaiseksi kerrokseksi.
Kolmas kerros ja kunnon kostutus.
Ja vielä vähän lisää.
Kerros kermavaahtoa.
Sitten viimeinen kerros painetaan kermavaahdon päälle.
Kakku painetaan kannella tasaiseksi.
Myös ylin kerros kostutetaan kunnolla.
Sitten loppu kermavaahto meneekin kakun kuorrutukseen.
Tasoituslasta on kookas
Myös reunat tasataan.
Kermavaahtoa on kauttaaltaan kakun päällä.
Kermavaahtoruusukkeet puristetaan perinteisellä tavalla.
Vielä kirsikat ruusukkeiden päälle.
Suklaa raastaminen käy vauhdilla.
Suklaata alkaa olla riittävästi.
Pöytä siistiksi ja kakku ylös.
Mestari ja kakku. Nyt kylmään päiväksi ja sitten voidaan tarjoilla asiakkaille.
Kyllä oli hyvää.
© 2024 Paavon polut · Paavo Valtanen · Valokuvaus · Kokemäki
3 kommenttia
Hienot sivut olet luonut, Paavo! Schwarwälder Kirschtorte on herkullinen leivonnainen, suuri suosikkini.
Kiitos Timo
….Suomesta ei vaan saa tarvittavaa kostuketta eli Kirschwasseria