• Juhannusravit Kokemäellä 2016

    27.06.2016 · · 0

    Juhannusravit olivat tänä vuonna tutusti kaksipäiväinen kesätapahtuma Kokemäellä. Sää suosi molempina päivä ravikansaa, joista osa haki jännitystä kukin oman kukkaronsa tai muulla perusteella. Suurin osa nautti hienosta ilmasta ja tunnelmasta. Unohtaa ei sovi suurta joukkoa hevoskasvattajia, jotka panostavat hevosurheiluun hankkimalla joko varsan tai sitten jo kovan luokan ravihevosen. Mukana oli myös huippuohjastajia, -valmentajia. Hieno tapahtuma keräsi kahtena päivänä yli 5000 katsojaa, joka on hieno määrä. Pitkäjärvellä saattoi juhannuspäivän illalla virkistäytä tai jopa hakea jatkopaikkaa Mikkelin ravikaraokekilpailuun. Onnittelut kolmelle jatkoon päässeelle.

  • Ylimääräinen piispantarkastus

    20.06.2016 · · 0

    Tiedote Kokemäen seurakunnan ylimääräisestä piispantarkastuksesta. Sisältää piispa Kalialan raportin ja muutaman tiedotusvälineen artikkelin samasta raportista. Valitettavasti tiedotusvälineiden edustajien kirjoitukset Kokemäen seurakunnasta ja viestinnästä osoittavat tiedotusvälineisen asenteellisuudesta Kokemäen seurakuntaa kohtaan. Toimittajien työskentely ei ole mielestäni täyttänyt myöskään hyvän journalismin periaatteita. Piispa Kaarlo Kalliala piti Kokemäen seurakunnassa ylimääräisen hallinnon ja talouden tarkastuksen kesäkuun 7. ja 10. päivänä. Tarkastuksen tavoitteena oli tukea seurakuntaa toimintakulttuurin parantamisessa.

  • Foucault’n heiluri Eurajoella 30v

    16.06.2016 · · 1

    Eurajoen vesitorniin on vuonna 1986 asennettu Foucault’n heiluri, ensimmäisenä Suomessa. Pituutta heilurin teräslangalla on 40 metriä ja se on ripustettu vesitornin säiliöosan ulkoreunan kannatintukeen. Teräslangan päässä heiluva paino painaa 110 kilogrammaa. Sain seurata oppaiden johdolla heilurin liikettä, jolla todisteltiin maapallon pyörimisliike.

  • Tulkkilan museosilta Kokemäellä

    10.06.2016 · · 0

    Esteet ovat voitettavissa ja erityisesti siltojen rakentajat tämän oivaltaneet. Olen kerännyt ja kerään tälle sivulle kuvia erilaisista silloista. Minulta voitte tilata näitä siltojen kuvia ottamalla minuun yhteyttä. Hintaan vaikuttaa koko ja monet muutkin asiat

  • Liikenneturvallisuus Kokemäellä vuonna 2016

    06.06.2016 · · 0

    Kokemäen tiestölle on suunnattu tänä kesänä varoja isolle peruskorjaushankkeelle. Vuolteen sillat, jonka moni kulkija mieltää yhdeksi sillaksi. Kyseessä on kuitenkin kaksi vierekkäistä Kokemäenjoen uomaa. Toisena parantamiskohteena on kevyen liikenteen väylän, lähinnä pyörätien päällystämistä. Turvallisuutta edistävinä muutoksena odotetaan Viinikantien sulkemista, Haapionkadun liikennejärjestelyjen parantaminen ja liikenneturvallisuusaloitteen tein Peipohjaan. Kerään tähän liikenneturvallisuuteen liittyviä kuvia ja kirjoitan kommentteja sekä Kokemäen liikenneväylistä ja saatan joskus niistäkin kommentoida. Samalla toivon tälle sivulle lukijoilta kommentteja Kokemäen liikenneturvallisuudesta.