Balkanin kierroksella matka jatkui Kosovosta Albanian puolelle. Ensimmäiseksi suuntasimme kulun Albanian pääkaupunkiin Tiranaan. Tiranan pääkatua yhdistää Äiti Teresan ja Skanderbegin aukiot, joista jälikimmäinen on pinnaltaan kupera ja sen laidalla on mm legendaarisen kansallissankari George Kastrioton ratsastajapatsas. Pääkadulle erottui myös lasista ja marmorista rakennettu pydamidi, joka rakennettiin diktaaktori Hoxan museoksi vuonna 1988. Tiranan kaupunkikierroksen jälkeen matkasimme kohti Shkoderin kaupunkia, jossa majoituimme. Matkalla söimme illallisen Fishten kylässä luoteis-Albaniassa. Seuraavana päivänä tutustuimme Shkoderiin, joka on Albanian vanhimpia kaupunkeja. Nähtävyytenä oli mm kaupunkikuvaa hallitseva vuonna 1995 Saudi-Arabian tuella rakennettu Ebu Bekr -moskeija.
Saavuttaessa Kosovosta Albanian rajalle oli reipas myötätuuli.
Albaniaan rakennettiin valtavat määrät bunkkereita diktaattori Enver Hoxhan valtakaudella. Arviot bunkkereiden kokonaismäärästä vaihtelevat 750 000 ja yli miljoonan välillä Bunkkeireilla oli tarkoitus puolustaa Albaniaa – Hoxha näki uhkia monessa suunnassa. Armeija hylkäsi bunkkerit Albanian vapautuessa 1990-luvun alussa. Bunkkereita on hajotettu, mutta niille on myös keksitty uutta käyttöä
Kosovon Ohridin ja Tiranan välisen tien varressa oli vielä jonkin verran nähtävissä näitä pieniä bunkkereita kuin myös isoja panssari vaunuille tarkoitettuja bunkkereita.
Bunkkereita oli ollut paikoin hyvinkin tiheästi. Olihan niitä lähes miljoona ehditty rakentamaan.
Kuvassa on Albanian vuorien välissä oleva tasanko, jossa maatalous on edelleen tärkeä elinkeino.
Nämä kuhilaat olivat Albanian alueella hyvin yleisiä.
Maissipellosta kaikki kerätään talteen, tähkien keräämisen jälkeen ruoko niitetään ja laitetaan kuivumaan.
Pienen kylän aukio, jossa taksit odottavat asiakkaita.
Hurjan näköinen rautatiesilta
rinteillä on asutusta paikka paikoin tiheästikin.
Valtaosa vuoristosta on kuitenkin asumatonta
Teiden varsilla on mukavasti pysähdyspaikkoja, joissa paikalliset pysähtyvät aamukahville ja kauppaan. Näissä on usein myös yöpymismahdollisuus.
Hevosajoneuvot ovat vielä hyvin yleisiä Albanian pikkukaupungeissa.
Tämän laitteen kayttötarkoitus jäi epäselväksi
Aikanaan mahtipohtisia patsaita ei ole kunnostettu ja vähitellen rapistuvat pois kaupunkikuvasta.
Samoin osa rakennuksista on tuhoon tuomittuja.
Tilataidetta
Useissa paikoissa parvekkeista oli tehty huoneita.
Hyvän näköinen liiketalo Tiranassa
Hoxan tyttären suunnittelema rakennus diktaaktori Hoxan mausoleumiksi, virallisesti Hoxan museoksi, mutta nykyisin nuorison hengailupaikka.
Aikanaan komea rakennus jo pahasti päässyt hunningolle.
Tiranan pääkadun toisessa päässä olevalla alueella parhaillaan maalaismarkkinat ja tässä esiteltin paikallista karjaa.
Tirana perustettiin kaupungiksi vuonna 1614 ja tässä sen pääkatu.
Kansallisen taidegallerian ulkopuolella sijaitsevan Cloud Pavilionin on asentanut japanilainen arkkitehti Sou Fujimoto
Käytin tämä pienen ravintola palveluja ostamalla appelsiinimehut, jotka maistuivat oikien hyvältä.
Paikallinen Ecovolis- polkupyörien jakelujärjestelmä.
Skanderbegin aukion reunalla kuuluisa Tirana International Hotel
Skanderbegin aukiolla on mukavat vesileikit, koska Tirana on Euroopan 8. aurinkoisin kaupunki
Tiranan oopperatalo Skanderbegin aukiolla
Skanderbegin aukion reunalla on mm yliopisto.
Tiranan ylösnousemuksen katedraali on kolmanneksi suurin ortodoksinen katedraali
Pieni 1700-luvun Ethem Bey-moskeija sijaitsee kaupungin keskustassa.
Tässä bunkkerimuseon sisäänkäynti
Tiranan kenties värikkäin rakennus
Tiranan vanha korserttitalo
Skanderbegin aukiolla oleva kansallisankari George Kastriotin ratsastajapatsas
Äiti Teresan kirkon lasimaalaus
Upea valkoinen taideteos, jota ei ole töhritty yhtään.
Polkupyörä on edelleen ”puhtaanapitolaitoksen” perusväline
Siinä ne menevät pyörän kyydissä niin lapio kuin harjakin ja takana vielä roskakori.
Viiden tähden Plaza Hotel 28 Nëntorin kadulla.
Albanian logo näkyvällä paikalla
Äiti Teresän patsas aivan kadun varrella.
Tällä jalkakäytävällä oli nuottiviivasto
Papa Francecku, Paavi Francis matkusti 21. syyskuuta 2014 Albaniaan vierailemalla pääkaupunkiseudulla Tiranassa .
Poliiseja liikkuu aika paljon Tiranan kaduilla.
Maissintähkien varasto
Auringonlasku on kaunis täälläkin
Ruokailimme maatilalla ja tässä ensimmäinen vastaaottaja
Hanhia oli jos jonkinlaisia, joita sitten nautimme illallisella.
Illallisemme alkupalat oli asetettu massintähkän sisään.
Illallispaikan musisoijat
Granaattiomena oli Albaniassa usein ruokapöydän antimien osana.
Tässä granaattiomenasta valmistellaan sopivia ruokapaloja.
Maatilalla oli tehty tynnyreistä juna, jota pieni traktori veti maatilan alueella.
Yksinkertainen, mutta erittäin suosittu
Pikkasen keskustan ulkopuolella olevat rakennukset kaipaavat kohennusta.
Työmatkaliikennettä.
Viehättävän pikkuhotellimme Hotel Tradita piha. Yövyimme siis yhdessä Euroopan vanhimmista kaupungeista, Shkoderissä.
Kerjäläismummo Shkoderin pikkukadun varrella.
Poikkesimme aamulla Shkoderissa eräässä kirkossa
Kirkko oli kaunis
Messun aikan kirkko oli aivan täynnä väkeä.
Shkoderissa oli myös kauniita taloja ja erityisesti eräissä oli runsaasti kasveja, lähinnä kukkia koristamassa taloa.
Kulkukoirat olivat lepäämässä yöllisten retkien jälkeen.
Tämä oli koskettava muistomerkki, jossa kunnioitettiin uskontonsa johdosta henkensä menettäneiden muistoa.
Muistolaatoilla tuotiin nimet ja ajankohdat esille.
Shkoderin leveä kävelykatu.
Vielä oli kännyköiden katumyyntiä, osa oli käytettyjä, mutta oli myös uusia. Mallit olivat laidasta laitaan.
Katukauppiailla oli aikaa lukea myyntityön ohella.
Shkoderin kaupunkikuvaa hallitsee vuonna 1995 Saudi-Arabian tuella rakennettu Ebu Bekr -moskeija.
Ebu Berk -moskeija sisältä.
Ebu Berk -moskeija sisältä.
Ortodoksikirkko lähellä moskeijaa.
Kirkko sisältä ja erityinen huomio oikeassa reunassa avoinna oleva raamattu, josta tarkemmin seuraavassa kuvassa.
Tässä on jotakin hämärää, Maalaus on olevinaa vanha, mutta teksti onkin suomea ja vielä nykytekstiä. Ei saatu selvitystä, muuta kuin sen, että on arvokas.
Täälläkin äijät ovat aamuparlamentissa
Tämä mummu joutui poliisien ansiosta siirtämään kauppapaikkaansa, mutta tyytyväisenä ja kaiketi siihen tottuneena siirtyi tähän.
Shkoderissä entisten loistorakennusten kunnostamista odotetaan tai lähinnä rahoittajaa.
voi jos nämäkin ovet osaisivat kertoa Albanian elämänvaiheista. Arvata vain saattaa.
© 2024 Paavon polut · Paavo Valtanen · Valokuvaus · Kokemäki