23.10.2015 · · 0

Hirvipeijaiset Salamakalliolla

Olin tänä iltana ensimmäisen kerran hirvipäivällisellä. Kivikylän palvaamon väki oli Hannu Ollilan johdolla loihtinut maukkaan aterian, jota monisatapäinen joukko nouti kuudesta linjastosta.

Ohjelmassa oli palkitsemisten ohella pakinan kerrontaa, kuorolaulua ja taikuutta. Ennen tanssia arvottiin yli puolen sadan verran hirvenlihapaketteja ja arpaonni suosi myös minua. Pihaa koristivat jätkänkynttilät. Kutsun oli lähettänyt Lapin Metsästyshoito- ja Ampumaseura, joka juhli 90v toimintaansa. Paikkana oli Salamakallio. Tanssin jälkeen siirryin puolikuun valossa huvilalle.

jätkänkynttilä

Pimenevässä illassa jätkänkynttilät loivat tunnelmallista valoa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.