27.01.2016 · · 0

Katri Kirkkopellon näyttely vielä nähtävillä Kokemäellä, ensi viikolla Harjavallan kirjastossa

Soiva Metsä –näyttelyt Kokemäellä ja Harjavallassa esittelevät kuvataiteilija, kuvittaja Katri Kirkkopellon kuvitusta kirjastaan ”Soiva metsä – Jean Sibeliuksen matkassa. Kokemäellä näyttely nähdään Kokemäen kaupunginkirjastossa kirjaston aukioloaikoina 11.1. – 29.1.2016, jonka jälkeen kuvat siirtyvät nähtäviksi Harjavallan kirjastoon. Harjavallan näyttely on avoinna niin ikään kirjaston aukioloaikoina 1.2. – 13.2.2016.

NP7B4658

Kirjailijalla oli suuri työ saada selville minkälaisella laivalla Jean Sibelius matkusti Amerikkaan. Lopputulos oli hieno ja on myös kirjassa.

NP7B4659

Tämän linnunpesän rakennusaineena oli Jaen Sibeliuksen vaimon, Ainon hiukset.

NP7B4655

Kirjailija on kuvannut hienosti Kolin maisemia kirjaansa.

                              Soiva metsä – näyttelyt Kokemäellä ja Harjavallassa jatkavat Satasoiton Sibelius-teemaa

Soiva metsä – näyttely avataan yleisölle ma 11.1.2016 klo 18.00 Kokemäen kirjastossa. Tilaisuudessa Katri Kirkkopelto esittelee näyttelyn maalaukset ja kertoo kirjastaan. Musiikista vastaavat Huittisten musiikkiopiston nuoret soittajat. Avajaistilaisuus on yleisölle avoin ja sinne on vapaa pääsy.

Soiva metsä on kaunis tarina suuresta säveltäjästä ja hänen musiikistaan. Kuvitukset vievät elämykselliselle aikamatkalle Jean Sibeliuksen maailmaan kuvan, tekstin ja musiikin avulla. Soiva metsä – näyttelyssä nähtävät kirjan kuvaoriginaalit ovat suurikokoisia maalauksia, joissa viimeistä siveltimenvetoa myöten taidokkaasti ja kauniisti toteutettujen fiktiivisten kuvien takana on pala Suomen historiaa ja Sibeliuksen henkilökuvaa. Kuvissa näkyvä Ainolan flyygeli juuri se, mitä Sibelius itse soitti ja höyrylaiva se, jolla hän matkusti Amerikkaan.

Osana Soiva metsä-kirjaa on julkaistu äänite, jolla soittavat sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian. Kirjaan liittyvän levyn kappaleet kulkevat kuvissa ja tarinoissa. Sibelius-juhlavuonna 2015 Makkonen ja pianisti Nazig Azezian esiintyvät tarinallisissa koulukonserteissa yli 100 000 lapselle Suomessa ja eri Euroopan maissa, osana Satasoittoa myös Kokemäellä ja Harjavallassa elokuussa 2015. Konserteissa vahvasti mukana olivat Soiva metsä-kirjan kuvat ja teksti. Soiva metsä – näyttely jatkaakin luontevasti vuoden 2015 Satasoitto-tapahtumassa alkanutta ”Sibelius@Satasoitto -ohjelmakokonaisuutta tuoden esille aiemmin konserttina kuullun kokonaisuuden visuaalisen puolen.

Soiva metsä –näyttely päättyy Harjavallassa kaikille avoimessa, maksuttomassa Satasoitto- infotilaisuudessa Harjavallan kirjastossa la 13.2.2016 klo 12.30. Tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua kuvituksiin vielä viimeistä kertaa ennen näyttelyn matkaamista eteenpäin ja samalla kuulla uusimpia uutisia syksyn 2016 Satasoitto-tapahtuman sisällöstä.

Soiva metsä-näyttelyn sekä tapahtumat järjestää Satasoittoyhditys ry. Näyttelyn sekä Satasoiton koko Sibelius-ohjelmakokonaisuuden järjestämistä on tukenut Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahasto.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.