16.11.2019 · · 3

Lotta Vappu Krekulan haastattelu 2019

Haastattelin kesällä muonituslotta Vappu Krekulaa. Halusin kuulla Talvisodan alkamispäivän tunnelmia, jotka lotta Vappu Krekula muisti hyvin ja tämä haastattelu on Satakunnan Sotaveteraanien Joululehdessä 2019.

Talvisodan alku sekoitti porilaisen Vapun elämää vuosien ajan
Kokemäkeläinen muonituslotta Vappu Krekula syntyi Porissa 13.11.1923. Koti sijaitsi
Itsenäisyydenkadun ja Länsi-Linjakadun (nykyisen Vapaudenkadun) kulmauksessa. Huonekaluliike
Anton Sakari Kallion kyltti oli rakennuksen kadun puoleisessa ovessa.

Vappu täytti 16 vuotta pari viikkoa ennen talvisodan syttymistä ja tämä käynnisti samalla perheen
pienelle tytölle kokemuksia, joita hän vieläkin muistelee suurella tunteella.
Hänen äitinsä ja mummunsa olivat kunniakkaasti kantaneet lottapukua ja tämä perinne siirtyi
hänen isosiskolleen Anna-Liisalle ja myös Vappu halusi hänkin lottapuvun ylleen, olihan mummu
lahjoittanut juuri hänelle lottamerkkinsä.

Mutta palataan marraskuun viimeiseen päivään vuonna 1939, jolloin koko perhe ja
huonekaluliikkeen työntekijät kokoontuivat kuuntelemaan radiosta uutista talvisodan alkamisesta.
Mummu siirtyi murheellisena huoneensa keinutuoliin, jossa hän pysyi koko päivän tiiviisti. Vappu
kertoi katselleensa ja ihmetelleensä kotinsa nurkkaikkunasta, kuinka nopeasti miehiä alkoi tulla
Vähän-Rauman suunnasta joko kääntyen oikealle rautatieasemalle tai vasemmalle
Itsenäisyydenkatua pitkin kohti Cygnaeuksen koulua hakemaan varusteita. Miehet lähtivät sotaan
ja niin myös vähitellen heidän huonekaluliikkeensä hiljeni työntekijöiden lähtiessä puolustamaan
isänmaata.

Koulujen pihoilla oli kanttiineja, joissa tarvittiin apuvoimaa ja Vappu Krekula lähti pikkulotaksi
myymään kahvia ja tupakkaa. Tämä olikin hyvää harjoitusta, kun hän hakeutui 17-vuotiaana
lottakurssille päästyään helmikuun alussa ripiltä. Mummu vastusti kovasti lottakurssille lähtöä,
mutta äiti oli myöntyväinen Vapun lottakurssille lähtöön, vaikka se tiesi lottavalan vannomista ja
lähtöä pois kotoa.
Komennuskirjeen tullessa pääsi poru, mutta eihän sitä voinut olla siskoa huonompi. Valtakadun
päässä Vapulle luovutettiin mantteli, kauluri ja lakki, mutta muut varusteet olivat omia. Saadun
litteran määräpäänänä oli Viipuri, jonne hänen piti nuorestä iästä johtuen jäädä, muut jatkoivat
junamatkaa omassa vaunussaan vielä. Aamuyöllä junasta laskeutuessa suureen ihmisjoukkoon ja
sotilaiden keskelle, iski kauhun hetki.
Etsiä vieraassa paikassa Viipurintornin neljättä kerrosta, jossa piti ilmoittautua. Siellä hän sai lisää
papereita ja käskyn mennä nopeasti Papulan kasarmille, koska tarvitaan kipeästi apuvoimia.
Ohjeena oli talsia rantoja pitkin kunnes vastaan tulee punainen Papulan silta ja tulihan se vihdoin
viimein, kertoo Vappu Krekula.
Kasarmin rakennukset olivat pahasti vaurioituneet ja yhdessä niissä lotat olivat majoittuneina. Ei
ollut sänkyä, ei ollut patjaa, mutta erään sotilaan avulla perunasäkki tyhjennettiin ja täytettiin
oljilla. Tämä sai koko Viipurissa olon ajan toimia patjana, ja sänkynä saman ajan sai olla vanha
komeron ovi.

Vappu Krekulan kertoassa kokemuksistaan Viipurin matkasta kyynel vierii poskea pitkin ja ääni
värisee, kun noin 80 vuoden takaiset muistot nousevat pintaan. Se oli kamalaa, vankirivien
katsominen oli kamalaa, niitten oli nälkä. hän sanoo keskustelumme päätteeksi.
Talvisodan alku ja sitä seuranneet sotavuodet sekoittivat Vappu Krekulan elämää vuosien ajan,
eikä raskaat muistot poistu mielestä koskaan.


3 kommenttia

  • Irja Röntynen says:

    Tuota en onneksi kokenut. Olin kolme vuotias kun inkeriläisen äitini syntymäpäivänä 30.11.1939 ryssän kone lensi matalalla Viipurin mlk.n Tienhaaran kotimme ohi rautatien yläpuolella Helsinkiin päin. Siitä alkoi evakkotiemme yöllä. Oli satanut ensilumi ja tiellä oli paljon tummia hahmoja. Äitini työnsi isompaa potkukelkkaa, jonka päällä oli matkalaukku ja minä istuin sen päällä. Sisareni oli yhdeksän vuotias ja hän työnsi pienempää potkukelkkaa, jonka päällä oli pienempi matkalaukku. Pimeässä härkävaunussa oli keskellä hiilillä hehkuva kamina. Vanhukset naiset ja lapset istuivat sen ympärillä. Joku itki hiljaa nurkassa. Päädyimme Luopioisiin koululle, jonne lotat olivat rakentaneet luokkaan naruilla ja lakanoilla looseja perheen kokoon mukaan. Akanaisen kaurapuuron muistan, se ei meinannut mennä kurkusta alas. Loppusijoituspaikkamme oli Vaajakoski.

  • Irja Röntynen says:

    En ole vielä ehtinyt kirjoittaa muistiin. On ollut muuta tekemistä, mutta jos nyt tämän vuoden loppupuolella ehtisin. Kyllä nuo säilyvät kirkkaana mielessä! Inkeriläisen äitini elämän historia on työllistänyt, koska SKS.finlit.fi kerää inkeriläisten tietoja ja minun henkilöhistoriani alkaa hänen syntymästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.