07.04.2018 · · 0

Romania, Bukarest 9.8.2017

Syksyllä 2017 teimme lomamatkan Bulgariaan, jossa en ole käynyt aiemmin. Valitsimme lomakohteeksi Varnan Kultahietikon ja hotelliksi Melia Grand Hermitagen. Ostimme paikalliselta matkanjärjestäjältä kansainvälisen retken Romanian Bukarestiin. Matka tehtiin hyvätasoisella linja-autolla, mutta matkan pituus oli päiväretkeksi tolkuttoman pitkä. Lähdimme aamulla varhain noin klo 5.00 ja paluu oli illalla myöhään. Bukarestissa ehdimme olemaan noin viisi tuntia. Koska kysymyksessä oli kansainvälinen retki, niin oppaan kertomukset menivät ohi korvien. Nimittäin kaikki muut olivat venäläisiä ja opastus oli niinikään pääosin venäjäksi.

 

 

 

 

Aivan pimeässä lähdimme hotellista ja onneksi löysimme sen risteyksen, josta bussi otti meidät kyytiin.

 

Bulgarian puolella poikkesimme monen hotellin pihan kautta ja tässä matkaopas soitteli retkelle lähtijöiden perään. Taisivat nukkua vielä.

 

Bulgarian ja Romanian rajalla oli rahanvaihtopiste. Valitettavasti rahaa siellä ei ollut tällä kertaa.

 

 

Haarapääskyt tykkäävät täälläkin olla langoilla.

 

 

Romanian puolella oli runsaasti turvallisuutta vahvistavaa kalustoa.

Täällä liikkui vielä runsaasti hevosvetoisia kulkuneuvoja , joten oli aiheelisia nämä liikennemerkit

Auringonkukkapellot olivat huikean isoja.

 

 

 

Näillä aukeilla ei ilmeisesti tuulivoimasta ole asukkaille haittaa ja tuskin sitä heiltä edes kysytään.

TIe Varnan ja Bukarestin välillä oli oikein hyvä.

 

Matkan varrella oli huikean iso rautatiesilta

Silta oli todella pitkä

Junia kulki tiheään.

 

Pysähdyimme matkan aikan kerran jalottelutauolle rajanylitystauon lisäksi.

Pieni maatila

Kohta saavutaan Bukarestiin.

Romanian parlamenttitalo, alkuperäiseltä nimeltään Kansan talo, on Romanian entisen diktaattori Nicolae Ceaușescun aikana rakennettu talo Bukarestissa. Tämä rakennus oli juuri valmistumassa 1989, kun Ceaușescut syrjäytettiin ja teloitettiin. Rakennuksen pohjapinta-ala on 270 × 240 m ja se on 86 m korkea, ja lisäksi se ulottuu 92 m maan alle. Sen lattiapinta-ala on 330 000 neliömetriä, siellä on 1 100 huonetta.

Rakennus hallitsi aluetta.

 

Polkupyörä on yleinen kulkuneuvo Romaniassa ja erityisesti Bukarestissa. Pyörätelineet olivat ankeita ja vaatimattomia

Varmaan tullut samasta tehtaasta kuin Suomessakin jollain paikkakunnalla.

Kaunis pieni kirkko aivan keskustassa

Trukkilavoista tehty seinäke.

Mainos puuttuu.

Merkki on paikallaan, vain pyörät puuttuvat.

Ehdimme käymään kauniilla museoalueella.

Surkein tapaus

Patsaita ja muistomerkkejä oli paljon.

 

Täälläkin oli ratsastajapatsa.

Paluumatkalla suuren rautatiesillan portti

Aurinko laski vielä Romanian puolella.

Romanian ja Bulgarian rajalla olevan kaupan ovella vartiointitehtäviä suoritti tämä kissa. Poikkeuksellisesti, hyvin poikkeuksellisesti päästää kissa kuvaan ja vieläpä laittaa kuvan tänne. Tuo oranssi väri erityisestii viehätti

Tämän halusin nähdä ja tämän näin ja voi vain todeta; ihminen on suuruudenhullu, jos vaan saa siihen mahdollisuuden.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.