23.09.2018 · · 0

Rosvopaistitapahtuma 2018

Rosvopaistitapahtuma sai yllättävän jatkon Sotiemme veteraanit saivat yllätyskutsun rosvopaistitapahtumaan Pöytyän urheilutalolle 23.8.2018. Finnairin lentävä henkilöstö päätti yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa kutsua sotiemme veteraanit jo perinteeksi muodostuneeseen rosvopaistitapahtumaan. Torstaina 23.8.2018 vietettiin Pöytyän Urheilutalolla perinteistä rosvopaistitapahtumaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen veteraaneille. Rosvopaistitapahtumat piti loppua viime vuoteen, mutta tänä vuonna järjestäjinä toimineet Finnairin lentävä henkilöstö, Puolustusvoimat ja Pöytyän kunta päättivät toisin ja kutsuivat veteraaneja yhteiseen kesäjuhlaan Pöytyän urheilutalolle. Tilaisuuden alussa juhlasaliin tuotiin varushenkilöiden toimesta veteraanijärjestöjen liput, jotka kunnioittavat tilaisuutta koko juhlan ajan. Varsinainen juhla aloitettiin kenttäpiispa Pekka Särkiön pitämällä hartaudella ja hän myös sytytti kynttilän vuoden aikana edesmenneiden veteraanien muistolle. Järjestelyissä mukana olleen Pöytyän kunnan tervehdyksen toi kunnanjohtaja Anu Helin. Iltapäivän ohjelma oli tutun turvallinen ja esiintyjinä olivat aiemmistakin rosvopaistitapahtumista tutut Eino Grönin johdolla. Eino Grön sai tutuilla lauluillaan ja solistiyhtye Jermun säestyksellä myös tanssijat liikkeelle ja erityinen kiitos veteraanien tanssittajille, varushenkilöille ja muillekin järjestelyihin osallistujille. Muusta ohjelmasta vastasi Tuija Saura lotta-asussaan ja Ilkka Halonen solistiyhtye Jermun solistina. Uudesta-Seelannista tuotu lammas oli murean ja maukkaan rosvopaistin raaka-aineena. Rosvopaistin lisukkeena ollut leipäjuusto muodosti hyvän aterian leivän ja maistuvan ruokajuoman kera. Lisäksi tarjoiluun itseoikeutetusti kuului sotilaskotisisarten tarjoamat makeat munkkikahvit. Perinteiseen tapaan juhlassa oli taas arpojen myyntiä ja arvontaa sekä ansioituneiden henkilöiden muistamiset. Rosvopaistitapahtuman vanhinta osallistujaa 102 vuotiasta Tarmo Ahtia, 101 vuotiasta Kaisa Palmenia ja 100 vuotta täyttänyttä Markus Aaltosta muistettiin kuohujuomalla. Rosvopaistikiertueen alussa 1992 Suomessa oli elossa noin 265.000 veteraania ja tällä hetkellä kunniakansalaisia on joukossamme enää alle 20.000. Erityisesti Finnairin lentävä henkilöstö ansaitsee suuret kiitokset veteraanien hyväksi tehdystä valtavasta työpanoksesta ja erityinen kiitos kuuluu tapahtumien pääorganisaattorina toimineelle lentopurseri Kalevi Rönnqvistille, joka tälläkin kertaa keventävien juttujen ohella sai juhlijoiden suupielet hymyyn. Tällä kertaa kukaan ei enää todennut juhlien olleen viimeiset, vaan veteraanit toivoivat ja uskovat perinteen jatkuvan ainakin ensi vuonna.

Liput saapuvat

Kenttäpiispa Pekka Särkiä piti alkuhartauden ja sytytti kynttilän vuoden aikana poisnukkuneiden veteraanien muistoksi

Kiitollisuuden ja kunnioituksen tuli palaa poisnukkuneiden veteraanien muistoksi.

 

Finnairin lentävä henkilöstö lauloi vieraille Ilkka Halosen ja Tuija Sauran kanssa, säestyksestä vastasi solistiyhtye Jermut

Kenttäpiispa Pekka Särkiä siunasi ruuan.

Finnairin lentävä henkilöstö tarjosi taidokkaasti ateriat juhlavieraille.

Myös ruokajuomaa oli kaikille tarjolla.

Raikkaan juoman saajilla oli tyytyväinen hymy suupielessä.

Kunnanjohtaja Anu Helin toi juhlaan Pöytyän kunnan tervehdyksen

Varushenkilöt tanssittivat kiitettävästi juhlavieraita.

Eino Grön on perinteinen rosvopaistitapahtumien viihdyttäjä

100 vuotta täyttänyt euralainen Markus Aaltonen kertoi tanssin lomassa mukavia juttuja.

 

Kokemäkeläinen veteraani Pentti Keränen nautti tanssihetkestä.

Tuija Sauran lotta-asu ja hänen esittämänsä kauniit laulut sai monen mielen herkäksi.

Ilkka Halonen siirtyi lavalta yleisön joukkoon ja kohdisti kiitoslaulunsa tälle rouvalle.

Juhlan vanhinta vierasta, 102 vuotta täyttänyttä Tarmo Ahtia muistettiin kuohujuomalla.

101 vuotta täyttänyt rouva Kaisa Palmén sai myös kuohuviinipullon kotoon vietäväksi

 

Lentopurseri Kalevi Rönnqvist toimi taas kerran viihdyttävästi juhlan pääorganisaattorina.

Juhla päättyi tälläkin kertaa Veteraanin iltahuutoon.

Esilaulajina toimivat kaikki esiintyjät ja juhlayleisöä palvelleet. Suuri kiitos heille kaikille.

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.