12.07.2016 · · 2

Somero 12.7.2016

Toisen lomaviikon tiistain päiväretki Somerolle onnistui oikein mukavasti. Valitettavasti pari kartanoa on ma-ti suljettuina, mutta muita mielenkiintoisia kohteita oli kuitenkin riittävästi. Ensimmäinen kohde oli Pellavakeskus, jossa tutustuimme Raimo Lähteenmäen elektroniikkakomponenttinäyttelyyn. Näyttely on Raimo 10 v juhlanäyttely. Pellavakeskuksessa oli mielenkiintoisia paikallisia tuotteita myytävänä. Somerolla oli ollut viikonloppuna seiväskarnevaalit. Pääkatu, jonka nimi on muuten Joensuuntie on käytännössä pääkatu ja muita katuja ei ole. Kadun varrella on merkittävien henkilöiden muistomerkkejä. Tärkeitä ovat Unto Mononen, Rauli ”Badding” Somerjoki ja Pentti Nikula. Someron kirkko on hyvin suuri ja sinne mahtuu peräti 1500 henkilöä.

Somero5_Vaakuna

Someron kaupungintalon seinässä oli tietenkin vaakuna, jonka aihe viittaa seudun ensimmäisten viljelysten aikaan, jolloin pellot saatiin kaskenpoltolla. Pihalla oli patsas, joka kunnioittaa pellonraivaajien työtä.

Somero1_Kielo_Raimo_Lähteenmäki

Raimo Lähteenmäki tehnyt elekroniikan komponenteista viehättäviä taideteoksia. Tässä on Kielo vuodelta 1997. Raimo Lähteenmäellä on näyttely Someron Pellavakeskuksessa: www.pellavakeskus.fi   Raimon sivulta lisää: www.iki.fi/Raimo Lahteenmaki

Tässä on tänä vuonna valmistunut Raimo Lähteenmäen teos Ihanan tuohi.

Somero8_Jouensuutie

Someron keskustan läpi kulkeva väylä yllättäen nimeltä Joensuuntie. Nimi tulee paikalla olleesta Joensuun kylästä.

Somero3_Pentti_Nikula

Somerolla 3.2.1939 syntynyt seiväshypyn mailmanennätysmies Pentti Nikula on saanut Someron keskustaan kuvanveistäjä Sofia Saaren veistämän pronssisen muistomerkin.

Somero4_Unto_Mononen

Säveltäjä. sanoittaja ja muusikko Unto Mononen on saanut myös muistomerkin Joensuuntien varteen.

Somero7_Rauli_B_S

Laulaja Rauli Badding Somerjoen muistoa kunnioittavan sinkitetystö teräksestä valmistetun Badding-pysäkin ovat suunnitelleet kuvanveistäjä Seppo Manninen ja graafikko Heikki Paakkanen. Pysäkki on myös Kiiruun puistossa.

 

 

 

Somero92_kirkko_sisältä

Someron kirkkoon mahtuu istumaan 1500 henkilöä.

Somero94_kirkko_alttaritaulu

Erik Johan Löfrenin maalaus Kirkastus jäi vähän kesken taiteilijan kuoleman johdosta, mutta siitä huolimatta se toimitettiin Someron seurakunnalla ja on kirkossa sellaisenaan.

Somero9_kirkko_vaivaisukot

Someron kirkon ulkopuolella mielenkiintoinen teossarja, jonka seurakunta on lunastanut itselleen.

Somero96_pyöräteline1

Laadukas polkupyörätaline on jäänyt vähälle käytölle pensaaidan sisällä pääkadun varrella.

Somero97_Pyöräteline5

Someron kirkon vieressä olevan leikkipuistoon on tuotu pyöreä teline

Somero97_Pyöräteline4

Someron pääkadun varrella oleva pyöräteline olisi ehostuksen tarpeessa.

Somero97_Pyöräteline3

Näitä tyylikkäitä polkupyörätelineitä oli runsaati pääkadun varrella.

Somero97_Pyöräteline2

Someron kaupungintalon pihalla oleva pyöräteline

Somero97_Jussi

Jussin Baarin päädyssä oli katseen vangitsema pyöräteline.

Somero6_patsaat_hirvi

Kiiruun puistossa oli veistos hirvestä ja vasasta.

 


2 kommenttia

  • Raimo Lähteenmäki says:

    Moi. Kyllä sinä kaikenlaista kuvaamista aina loöydät. Sitä ihmettelen, että mistä löydät sellaisia eläimiä ja lintuja, joita minä en näe koskaan. Hyvää kesän jatkoa. Raimo

    • Paavo Valtanen says:

      Ihailin taas sinun taideteoksia ja erityisesti visuaalista silmää, jolla olet saanut noista teknisistä osita eläviä luomuksia.

Vastaa käyttäjälle Paavo Valtanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.